Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.01.2010 - 13:20

Sunnuntaina olisi tarkoitus startata auto Iisalmea kohti. Sitä hetkeä olen odottanut jo kauan. Loma on ollut hyvin,hyvin rankka. Olen ollut töissä melkein kaikki päivät. Nala on syönyt parit äidin matot, sitten se pääsi tinttaamaan Jaden koipeen kunnolla kiinni. Onneksi koira säilyi hengissä, vaikka kallis tinttaus siitä tulikin. Hyvä,että on ollut töitä niin pystyn maksamaan kaikki koirani toilailut. Välillä mietin miksi olenkaan koskaan hankkinut tuota sähikäsitä. Se kun on jalostuksne epäonnistuma. Saalista olisi vaikka laumalliselle koiria, terävyyttäkin löytyy. Noh, on se kuitenkin niin hulvattoman ihanan tapaus, että onneksi sen hankin. Sen treenaaminen on kerrassaan mahtavaa. Pääsin suojeluryhmäänkin Forssan lähettyville aina trella päin ollessani. Jade menee kaverilleni pidempi aikaiseen hoitoon, koska tyttöjä ei uskalla pitää enään samassa tilassa valvotustikkaan. Sähikäinen kuin pitää Jadea saaliinaan/ mukavana retuutus kaiffarina.

17.12.2009 - 09:05

Viime päivityksestä onkin jo aikaa vierähtänyt turhan paljon. Syksy on kulunut minun osaltani työharjoittelussa ja koiria treenatessa. Harjoittelu huipentui leiriin, minne Jade pääsi viihdyttämään muita leiriläisiä. Yhden viikonlopun vietimme myös Jounilla ja Jonnalla. Jouni otti tyynyllä ensimmäiset purutkin. Saalista Nalalla löytyy, mutta puolustus ei ole kehttynyt. Tai eihän se välttämättä kehity koskaan kunnolla. Tottiksia ollaan treenattu ja on jopa edistystä tapahtunut. Kyllä niistä vielä koiria tulee:)

08.10.2009 - 16:39


Syksy on saapunut ja pimeys sen myötä. Yritän tsempata itseäni jaksamaan piemeyden päivä kerrallaan. Kohtahan on jo joulukuu ja sen jälkeen päivä rupeaakin pitenemään. Syksy on ollut kiireinen. Olen ollut viikonloput Tampereella töissä , joten koissut ovat päässeet matkustamaan junalla ihan yllin kyllin. Nalasta tuli elokuussa ihka oikea nainen. Juoksi siis ensimmästä kertaa 9kk:n iässä. Neidin kanssa ollaan treenattu tottista, jälkeä jne. Aivan mahtava koira! Olen ihan myyty. Tekee täysiä, mutta osaa kotona ottaa ihan iisisti. Kaikille äärettömän kiltti, mutta ei kuitenkaan koe tarvetta mennä itseään tekemään tyky vieraille. Olen ensimmäsitä viikkoa työharjoittelussa ja tytöt pääsevät töihin mukaan aina välillä.:) Kunnon terapiakoirat;) Kuvia tulee heti kun kerkeen ottamaan.

Kirjoittaja

Juttuja lähinnä koirista, ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.

Sivupohja